Reijo Ruotsalainen, 60, kuuluu Suomen jääkiekkohistorian parhaisiin pelaajiin. Sitten puolustaja katosi tietoisesti kuvasta, mutta lajiväki ei ole unohtanut.

Parhaiden pelaajien listaaminen on vaikeaa. Eri aikakausien vertailu tekee siitä erityisen haastavaa.

Suomen kaikkien aikojen parhaan jääkiekkoilijan valinnassa kaksi nimeä nousee ylitse muiden: Jari Kurri tai Teemu Selänne – riippuen hieman painotuksista.

Suomen kaikkien aikojen parhaan puolustajan tittelin jakaminen on kinkkisempi tehtävä. Päteviä ehdokkaita on useita.

Teppo Numminen, Kimmo Timonen ja Jyrki Lumme ovat NHL-tilastoissa omilla lukemillaan niin ottelu- kuin pistemäärissä, mutta silti pyöreät 60 vuotta 1. huhtikuuta täyttänyt Reijo Ruotsalainen kuuluu monen mielestä kärkipaikalle.

»Vaikea löytää ketään toista suomalaista puolustajaa, joka nousisi samalle tasolle Reksan kanssa», sanoo Kai Suikkanen, 60, joka on tuntenut Ruotsalaisen 10-vuotiaasta saakka.

»Eri aikakausilta löytyy paljon loistavia puolustajia, Pekka Marjamäkeä, Pekka Rautakalliota, Timosta ja kumppaneita. Jos yksi pitäisi valita, minun papereissani Reksa on ykkönen. Hän on samaa ikäluokkaa ja pääsin näkemään häntä läheltä urallani. Poikkeuksellinen pelaaja», sanoo suomalaisten NHL-pelaajien ykköspistemies Jari Kurri, 59.

Ruotsalaisen erottaa muista suuren yleisön tuntemista suomalaislegendoista se, että oululaislähtöisen puolustajan ura maailman ykkösliigassa NHL:ssä jäi verrattain lyhyeksi. Ura Pohjois-Amerikassa kesti vajaat seitsemän kautta. Ruotsalainen pelasi NHL:ssä yhteensä 446 runkosarjaottelua ja 86 pudotuspeliä.

Kausi- ja ottelumäärään suhteutettuna Ruotsalaisen saavutukset ovat poikkeuksellisia suomalaisessa jääkiekkohistoriassa. Kaksi Stanley Cupia Edmonton Oilersissa, suomalaispuolustajien yhden kauden maali- (28) ja piste-ennätys (73) sekä suomalaispuolustajien kaikkien aikojen kovin pistekeskiarvo (0,77).

Reijo Ruotsalainen voitti Edmonton Oilersissa Stanley Cupin vuosina 1987 ja 1990.

Vastaavanlaisia lukemia ei ole nähty enää vuosikymmeniin. Jotain Ruotsalaisen linkoustahdista kertoo, että NHL:n suomalaispuolustajien seitsemästä tehokkaimmasta kaudesta viisi on hänen nimissään.

»Hän olisi varmasti pystynyt rakentamaan pidemmän uran NHL:ssä. Pelilliset taidot olisivat riittäneet, sillä luistelu ja pelikäsitys olivat huippuluokkaa. Reksaa pidettiin pienenä pakkina, vaikka hän ei todellakaan pelannut kuin pienikokoinen pakki», Kurri huomauttaa.

Yli 400 NHL-ottelua pelanneet alle 180-senttiset suomalaispuolustajat on äkkiä lueteltu: Ruotsalainen, Timonen, Risto Siltanen ja ainoana aktiivina Sami Vatanen.

Yli 0,7 pisteen keskiarvolla NHL:ssä pelanneiden suomalaispuolustajien lista on vielä lyhyempi: Ruotsalainen on ainoa. Pistekeskiarvo on kaikkien suomalaispelaajien listalla kahdeksanneksi kovin lukema.

Ruotsalainen on viimeinen henkilö, joka nostaa edellä mainittuja tilastoja esille. Hän ei ole koskaan välittänyt ylimääräisestä huomiosta. Ruotsalainen ei viihtynyt pelaajaurallaan valokeilassa eikä mikään ole muuttunut uran jälkeenkään. Siitä kertoo muun muassa se, ettei Ruotsalainen halunnut osallistua tämän jutun tekoon. Kieltäytyminen oli kohtelias.

Peli puhukoon puolestaan.

Kun videopalvelu YouTuben hakukenttään kirjoittaa Ruotsalaisen nimen, ensimmäiseksi ruudulle pomppaa »Reijo Ruotsalainen skating» ja »Reijo Ruotsalainen luistelu».

Luistelu on ensimmäinen ominaisuus, jonka kaikki laji-ihmiset mainitsevat Ruotsalaisesta. Maaginen luistelija. Ainutlaatuinen. Aikaansa edellä. Maailman parhaita luistelijoita.

Ruotsalainen lopetti pelaajauransa keväällä 1998, mutta osa aikalaisista on vakuuttunut, että Ruotsalaisen huippuunsa hiottu luistelutaito kantaisi myös nykypäivän NHL:ssä.

»Silloin pelattiin pikkuisen fyysisempää peliä, mutta eipä se näyttänyt haittaavaan Reksaa. Aika vähissä olisi nykyjääkiekossa keinot pysäyttää hänet», Suikkanen arvioi.

Pohjat hiottiin ajankuvan mukaisesti paukkupakkasessa ulkojäillä.

Isä Reino »Reksa» Ruotsalainen oli valmentaja, joten hän osasi opettaa pojalleen, »Pikku-Reksalle», luistelua seikkaperäisesti jo varhaisessa vaiheessa. Jäätä oli talvisin tarjolla aamusta iltaan, sillä Ruotsalaisen perhe asui nykyisen Raksilan jäähallin hujakoilla. Ulkojäälle pääsi pelaamaan ja touhuamaan niin paljon kuin jaksoi. Toistoja tuli valtava määrä, mikä erotti hänet muista varhaisessa vaiheessa.

»Samalla kentällä harjoiteltiin ja pelattiin illat pitkät. Vaikka hän oli vuoden nuorempi, pelattiin samoissa junnuissa. Luistelun lisäksi toinen selkeä vahvuus oli ampumataito, joka oli ihan käsittämätön jo nuorena. Samaan aikaan kun muilla oli vaikeuksia saada kiekkoa siniviivalta maalille asti, Reksa veteli viivalta kauheita pommeja. Jos kiekko ei mennyt maaliin, se meni yli maalin», Suikkanen kertoo.

Kurrin ensimmäiset muistikuvat punaposkisesta oululaispuolustajasta ovat D-junioriajoilta.

»Jokerit ja Kärpät olivat kaksi vahvaa junioriseuraa, jotka kohtasivat pari kertaa finaaleissa 1970-luvun alussa. Muistan sen Reksan ylivoiman. Hän erottui edukseen. Yksi Lahdessa pelattu finaali taidettiin voittaa, kun saimme tehtyä pari maalia eteen eikä Reksa pystynyt enää yksin kuromaan eroa kiinni», Kurri muistelee.

Ruotsalainen nousi jo 15-vuotiaana suoraan C-juniorien SM-kullan jälkeen Kärppien edustusjoukkueeseen kaudeksi 1975–76. Kärppien nousu suomalaisen pääsarjakiekkoilun kaapin päälle nojasi vahvasti Ruotsalaisen, Kari Jalosen ja Suikkasen tähdittämään taiturimaiseen oululaiseen pelaajapolveen.

Reijo Ruotsalainen taklaa Kanadan Norm Barnesia Ruotsin MM-kisoissa 1981.

Samat arkkitehdit johdattivat Kärpät myös seurahistorian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen keväällä 1981. Saman kauden aikana Ruotsalainen tykitti runkosarjassa 28 maalia, mikä on edelleen SM-liigan puolustajien ennätys.

»Reksalla oli maailmanluokan kuti jo junioreista alkaen. Kaikki sen tiesivät. Luistelu, laukaus ja pelikäsitys olivat maailmanluokkaa. NHL:ssä oltiin kiinnostuneita hänestä, vaikka siihen aikaan haalittiin enemmän isoja pelaajia», kertoo Mikko Leinonen, joka siirtyi samaan aikaan Ruotsalaisen kanssa NHL:ään.

»Pikku-Reksa lähtee yksin maailmalle.»

Näin otsikoi Kaleva vuonna 1981, kun Ruotsalainen ja viisi vuotta vanhempi Leinonen siirtyivät Kärppien mestarijoukkueesta NHL:ään New York Rangersin riveihin.

»Olihan se uutta ja ihmeellistä. Siihen aikaan NHL:ssä ei pelannut montaa eurooppalaista, mikä aluksi vähän ihmetytti», Leinonen hymähtää.

Broadwayn kirkkaat valot eivät häikäisseet, kun Ruotsalainen otti saman tien paikkansa Rangersin luottopelaajien joukossa.

»Äkkiä he siellä huomasivat, että tarvittavat taidot löytyvät. Reksa ei ollut kooltaan iso, mutta jäällä hän pelasi isommin kuin sentit antoivat ymmärtää. Reksa näytti, että hän pärjää siinä sarjassa ja kaikki taidot ovat NHL-tasoa», Leinonen sanoo.

Rangersia valmentanut legendaarinen Herb Brooks julisti suoraan, että Ruotsalainen on maailman paras luistelija. Luisteluvoiman ja terävän pelisilmän ansiosta Ruotsalainen tuki ahnaasti hyökkäyksiä, vaikutti aktiivisesti peliin ja teki kovaa jälkeä viiden kauden ajan Rangersissa.

NHL-uransa kovimmat meriitit hän saavutti 1980-luvun dynastiajoukkue Edmonton Oilersissa, kun mestarivalmentaja Glen Sather halusi saada suomalaispuolustajan kahtena keväänä mukaan kannujahtiin.

Oilersin tähtisikermässä Ruotsalainen juhli Stanley Cupia vuosina 1987 ja 1990 yhdessä Kurrin ja Esa Tikkasen kanssa.

»Reksan luistelu oli niin vaivatonta. Vahvat jalat ja vahva perse. Paul Coffeyssa oli paljon samaa. Se liuku erotti heidät muista. Monet joutuivat repimään, mutta näillä kahdella jalka ei paljon noussut. Se oli niin kevyennäköistä touhua. Eikä se ole mihinkään muuttunut. Yhtä kevyttä näyttää olevan myös pappojen peleissä», Kurri naurahtaa.

Oilersissa voitetun jälkimmäisen Stanley Cupin jälkeen Ruotsalainen siirtyi takaisin SC Berniin eikä enää palannut Pohjois-Amerikkaan.

Moni on ihmetellyt, miksi NHL-ura loppui jo keväällä 1990.

»Pitää muistaa, että NHL:n keskipalkka oli silloin 100 000–150 000 dollaria. Saman rahan sai Sveitsistä. Jos se olisi Rangersista ollut kiinni, Reksa olisi saanut pelata siellä koko loppu-uransa», Suikkanen mainitsee.

»Siihen aikaan Euroopassa oli myös hyvä pelata eikä NHL:stä tiedetty vielä niin paljon. Oli olemassa muitakin arvoja kuin NHL tai raha. Uskon, että sekin varmasti vaikutti Reksan päätökseen palata Eurooppaan, vaikka hän ei ole ikinä sitä ääneen sanonut», Leinonen lisää.

Pelaajauran jälkeen Ruotsalainen on jatkanut jääkiekon parissa, mutta on tietoisesti jättäytynyt taka-alalle hommiin.

Vaatimaton ja pedantti pohjoisen mies on tehnyt eri projekteja niin Pohjois-Amerikassa kuin Euroopassa. Kolme vuotta ECHL:ssä apuvalmentajana, kolme vuotta Kärpissä apuvalmentajana (Suomen mestaruus keväällä 2004), viisi vuotta EBEL-liigassa ja vuosi Saksan DEL-liigassa apuvalmentajana.

Edellinen valmennuspesti on kaudelta 2018–19, kun Ruotsalainen otti yllättäen Mestiksessä pelaavan Kiekko-Vantaan päävalmentajan tehtävät vastaan kesken kauden. Uran toinen päävalmentajapesti ajoittui Mikkeliin, missä entinen huippupuolustaja valmensi puoli kautta Jukureita kaudella 2006–07.

Reijo Ruotsalainen valmensi Kiekko-Vantaata 2019.

Muuten Ruotsalainen on keskittynyt pyörittämään firmaansa, Rexi Professional Skatingia, joka tarjoaa erikoisosaamista luistelutaidon kehittämiseen – kuinkas muuten.

»Tuolla taidolla ja kokemuksella hänellä riittää paljon annettavaa pelaajille, ja kaiken lisäksi hän pystyy vielä näyttämään kaiken itse. Reksaa selkeästi kiinnostaa valmentaminen, mutta ei päävalmentajan isot saappaat», Kurri sanoo.

Leinosen mukaan Ruotsalaisella olisi voinut olla nähtyä enemmänkin annettavaa lajille.

»Reksaa on käytetty liian vähän suomalaisessa jääkiekossa, vaikka hän tuntee jääkiekon A:sta Ö:hön. Hän on luotettava, rehellinen ja oikeudenmukainen kaveri, joka tekee työnsä hyvin, mutta ei ole ikinä hakeutunut parrasvaloihin», Leinonen luonnehtii.

Ruotsalaisen upeasta urasta on kirjoitettu yksi kirja. Vuonna 1987 julkaistu opus on nimetty hillityn asiallisesti Reksa – kaukalon ammattilainen. Uutta painosta tai dokumenttirainaa taitaa olla turha odotella.

»Hän on ollut vähän oman tien kulkija. Varmaan senkin takia Reksa on unohdettu, ja NHL-ura jäi osaltaan lyhyeksi. Paljon se perustuu luonteeseen. Hän on hiljainen kaveri, joka tykkää olla taustalla», Kurri sanoo.

Suikkasen mukaan Ruotsalainen oli nuoresta pitäen luonteeltaan perusujo oululainen, joka ei tykännyt esiintyä tai tehdä itsestään numeroa.

»Mutta en tiedä siitä oman tien kulkijasta… ehkä se liittyy enemmän tähän hänen uransa jälkeiseen aikaan. Peliurallaan hän oli päättäväinen ja todella kunnianhimoinen urheilija, joka tiesi tasan tarkkaan mitä halusi.»

Artikkeli on julkaistu Urheilulehdessä maaliskuussa 2020. Tilaa Urheilulehti kotiisi tästä.

Reijo Ruotsalainen Calgaryn 1988 olympiamitalinsa kanssa. Kuva otettu talvella 2018 Oulussa.

Syntynyt: 1.1.1960 Oulussa

Pituus ja paino: 173 cm/ 75 kg.

Seurat: Kärpät, NY Rangers, Edmonton Oilers, New Jersey Devils, SC Bern, HV71, Tappara, KalPa, Zürcher SC.

Saavutukset: Stanley Cup (1987, -90), olympiahopea (1988), Suomen mestaruus (1981), Sveitsin mestaruus (1989, -91, -92), nuorten MM-hopea (1980). Valittiin Jääkiekkoleijonaksi 122 vuonna 2000.

Valmennusura: Miami Matadors, New Orleans Brass, Kärpät, Salzburg, Kölner Haie, Kiekko-Vantaa.